Hiljainen tyttölipa kerran tyttö, joka asui orpokodissa. Tytön nimi oli Elisa. Elisa oli ennen todella puuhakas ja ystävällinen, mutta äitinsä ja isänsä kuoleman jälkeen hän ei ole sanonut sanaakaan. Elisa istui päivät pitkät puisessa tuolissa ikkunan edessä ja hän joko luki tai sitten katsoi vain eteensä.
Aluksi muut lapset orpokodissa pyysivät Elisaa leikkimään, mutta Elisa vain ravisteli vastaukseksi päätään. Lopulta he kyllästyivät ja antoivat Elisan olla.
He eivät uskaltaneet yrittää pyytää Elisaa enää mukaan leikkeihinsä koska heistä Elisa vaikutti erilaiselta. Elisa istui edelleenkin ypöyksin ja tuijotti tyhjyyteen. Joka ikinen päivä hän mietti vanhempiaan ja heidän kuolemaansa. Hän ei vain pystynyt
unohtamaan sillä se oli liian surullista.
- Nyt olisi sinunkin aika mennä nukkumaan Elisa, sanoi orpokodin hoitaja.
Elisa vain nyökytteli päätään ja lähti kävelemään sänkyynsä päin.
Hän käpertyi peittoonsa ja nieli kyyneleitä. Hän ei halunnut olla täällä, vaan tahtoi pois. Pois näistä likaisista huoneista, pois tästä pelottavasta talosta. Jotain hänen olisi siis pakko tehdä. Hän ei kuitenkaan miettinyt kauaa, koska nukahti syvään uneen. Aamulla hän heräsi ja kuuli kuiskuttelua. Suuri lapsirykelmä katseli häntä surullisin silmin. Vanhin tytöistä, Emilia, katsoi häntä ja sanoi hiljaa ”Olemme pahoillamme tapahtuneesta”.
”Sinulla on syöpä”, sanoi Emilia hartaasti. ”Paranet kyllä, sinä pääset hyviin käsiin”, jatkoi hoitaja. ”Sinut haetaan täältä kolmelta”, sanoi hoitaja vielä perään. Elisa oli hieman surullinen, vaikkei tiennytkään mikä syöpä oli, mutta aavisteli jotain huonoa. Hän kuitenkin oli salaa iloinen päästessään pois orpokodista. ”Missä tahansa on parempi kuin täällä”, mietti hän itsekseen.
”Mikä on syöpä?” kysyi Elisa. ”Se on eräänlainen sairaus, mutta älä pelkää pärjäät kyllä”, vastasi hoitaja. ”Mistä te tiedätte, että minulla on syöpä?” tokaisi Elisa kummastuneena. ”Muistathan, kävit silloin yhtenä päivänä lääkärissä sellaisissa tutkimuksissa?” ”Kyllä.. He tekivät verikokeita..” Elisa muisti yht’ äkkiä ne valtavat neulat joita pistettiin häneen. ”No, ne olivat erilaisia syöpäkokeita. Meidän oli pakko tehdä ne, koska tiedämme, että sinun äidilläsi oli syöpä”, hoitaja katsoi Elisaa syvälle silmiin. Sillä aikaa kun Elisa ja hoitaja olivat jutelleet kaikki lapset olivat lähteneet toiseen huoneeseen.
Kolmelta Elisa kuuli auton tööttäyksen orpokodin edustalla. Elisa otti toiseen käteensä reppunsa ja toiseen lempikirjansa. Elisa laskeutui portaat hitaasti ja tunsi kuinka kaikkien lasten katseet porautuivat häneen. Päästyään etupihalle Elisa kääntyi katsomaan taakseen ja jätti hyvästit.
# Kattu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti