torstai 26. toukokuuta 2011

Hiljainen tyttö


Hiljainen tyttö

lipa kerran tyttö, joka asui orpokodissa. Tytön nimi oli Elisa. Elisa oli ennen todella puuhakas ja ystävällinen, mutta äitinsä ja isänsä kuoleman jälkeen hän ei ole sanonut sanaakaan. Elisa istui päivät pitkät puisessa tuolissa ikkunan edessä ja hän joko luki tai sitten katsoi vain eteensä.
Aluksi muut lapset orpokodissa pyysivät Elisaa leikkimään, mutta Elisa vain ravisteli vastaukseksi päätään. Lopulta he kyllästyivät ja antoivat Elisan olla.

He eivät uskaltaneet yrittää pyytää Elisaa enää mukaan leikkeihinsä koska heistä Elisa vaikutti erilaiselta. Elisa istui edelleenkin ypöyksin ja tuijotti tyhjyyteen. Joka ikinen päivä hän mietti vanhempiaan ja heidän kuolemaansa. Hän ei vain pystynyt
unohtamaan sillä se oli liian surullista.
- Nyt olisi sinunkin aika mennä nukkumaan Elisa, sanoi orpokodin hoitaja.
Elisa vain nyökytteli päätään ja lähti kävelemään sänkyynsä päin.

Hän käpertyi peittoonsa ja nieli kyyneleitä. Hän ei halunnut olla täällä, vaan tahtoi pois. Pois näistä likaisista huoneista, pois tästä pelottavasta talosta. Jotain hänen olisi siis pakko tehdä.  Hän ei kuitenkaan miettinyt kauaa, koska nukahti syvään uneen. Aamulla hän heräsi ja kuuli kuiskuttelua. Suuri lapsirykelmä katseli häntä surullisin silmin. Vanhin tytöistä, Emilia, katsoi häntä ja sanoi hiljaa ”Olemme pahoillamme tapahtuneesta”.

”Sinulla on syöpä”, sanoi Emilia hartaasti. ”Paranet kyllä, sinä pääset hyviin käsiin”, jatkoi hoitaja. ”Sinut haetaan täältä kolmelta”, sanoi hoitaja vielä perään. Elisa oli hieman surullinen, vaikkei tiennytkään mikä syöpä oli, mutta aavisteli jotain huonoa. Hän kuitenkin oli salaa iloinen päästessään pois orpokodista. ”Missä tahansa on parempi kuin täällä”, mietti hän itsekseen.

”Mikä on syöpä?” kysyi  Elisa. ”Se on eräänlainen sairaus, mutta älä pelkää pärjäät kyllä”, vastasi hoitaja. ”Mistä te tiedätte, että minulla on syöpä?” tokaisi Elisa kummastuneena. ”Muistathan, kävit silloin yhtenä päivänä lääkärissä sellaisissa tutkimuksissa?” ”Kyllä.. He tekivät verikokeita..” Elisa muisti yht’ äkkiä ne valtavat neulat joita pistettiin häneen. ”No, ne olivat erilaisia syöpäkokeita. Meidän oli pakko tehdä ne, koska tiedämme, että sinun äidilläsi oli syöpä”, hoitaja katsoi Elisaa syvälle silmiin. Sillä aikaa kun Elisa ja hoitaja olivat jutelleet kaikki lapset olivat lähteneet toiseen huoneeseen.

Kolmelta Elisa kuuli auton tööttäyksen orpokodin edustalla. Elisa otti toiseen käteensä reppunsa ja toiseen lempikirjansa. Elisa laskeutui portaat hitaasti ja tunsi kuinka kaikkien lasten katseet porautuivat häneen. Päästyään etupihalle Elisa kääntyi katsomaan taakseen ja jätti hyvästit.


# Kattu

maanantai 23. toukokuuta 2011

Leighton Marissa Claire Meeste

Leighton Meester on yhdysvaltalainen näyttelijä ja pyrkivä laulaja-sanoittaja.
Parhaiten hänet tunnetaan Blair Waldorfin roolistaan televisiosarjassa Gossip Girl.
Meesterillä on luonnostaan vaaleat hiukset,
mutta hän joutui värjäämään tukkansa tummaksi Gossip Girlin roolia varten.
Vaatevalmistaja Reebok valitsi Meesterin uuden jalkinemalliston keulakuvaksi maaliskuussa 2009.
Meester syntyi 9. huhtikuuta 1986 liittovaltion vankilan sairaalassa Tarrant Countyssa, Fort Worthissä, Texasissa. Vaikka hänen äitinsä Constance,
istui vankilassa osallistumisesta huumeiden salakuljetusrenkaaseen, joka kuljetti marihuanaa Jamaikalta Yhdysvaltoihin,
hän saattoi synnyttää Meesterin sairaalassa ja hoitaa häntä kolmen kuukauden ajan ennen paluuta vankilaan suorittamaan loput rangaistuksestaan.

Meesterin mielestä hänen vanhempansa antoivat hänelle normaalin kasvatuksen.
Heidän rikollisesta taustastaan huolimatta, he ovat hyviä ihmisiä joilla on kokemusta,
mikä on puolestaan tehnyt Meesteristä avoimemman ja suvaitsevamman:
"Se sai minut ymmärtämään, että et voi tuomita ketään, erityisesti omia vanhempiaan sen perusteella, mitä he ovat tehneet sen aikaisemmin, koska ihmiset muuttuvat."
Meester myös kertoo Cosmopolitan-lehdelle,
" Katsokaa minua, minusta olisi voinut tulla paljon pahempi."

Meester kasvoi Marco Island -saarella, Floridassa, jossa hän osallistui näytelmiin paikallisessa leikkikerhossa sekä kirkon kuoroon.
Meester päätti jo varhain ryhtyvänsä näyttelijäksi.
Kun hän oli 10-vuotias, Meester ja hänen äitinsä muuttivat New Yorkiin toiveinaan saada hänen näyttelijän uransa alkuun.
Meester kävi Professional Children's School -koulua ja ryhtyi työskentelemään mallina mm. Wilhemina:lle sekä Ralph Lauren -kampanjassa.

Päätettyään, ettei mallinura ollut häntä varten, Meester päätti panostaa näyttelemiseen, ja debytoi Kova laki-sarjan jaksossa esittäen murhatun ystävää.
Meester muutti 14-vuotiaana Los Angelesiin, Kaliforniaan, pysyvämmän roolin perässä.
Hän kävi Hollywood High Schoolia ja Beverly Hills High Schoolia.
Tämän jälkeen hän siirtyi pieneen yksityiskouluun Havaijilla ja valmistui vuoden tavallista aikaisemmin.

Kattu & Milla:
Mielestämme Leighton on älyttömän hyvä näyttelemään ja hän on uskomattoman kaunis.
Leightonin elämä ei ole ollut helppo, mutta hän selviytyi siitä.

Ihmeellinen vesi


Ihmeellinen vesi
lipa kerran tyttö, Sahran, joka asui pienessä kylässä aivan Afrikan keskellä.
Hänen perheensä oli todella köyhä ja he asuivat pienessä, pienessä savimajassa. Sahran ei päässyt kouluun, koska hänen vanhemmillaan ei ollut varaa maksaa koulumaksua.
Joka päivä Sahran heräsi aikaisin ja rupesi tekemään kotitöitä.

Eräänä päivänä Sahran ei kuitenkaan voinut auttaa perhettään, sillä hänellä oli korkea kuume. Sahranin perheellä ei ollut varaa lääkäriin joten Sahran joutui makaamaan päivät pitkät kotonaan kovassa savi sängyssä.
Sahranin kuume ei laskenut millään. Kylässä ei ollut edes puhdasta vettä ja lähin kylä oli monien satojen kilometrejen päässä. Kaikki kylän asukkaat kävivät katsomassa Sahrania säännöllisin ajoin.

Muutama päivä myöhemmin Sahrania tuli katsomaan kylän vanhin.
- Voi sinua poloista! Olet kovin sairaan näköinen. Pystytkö puhumaan? kysyi kylän vanhin, joka laski heinistä tehdyn korinsa savi lattialle. Sieltä tipahti joitekin pieniä lasisia pulloja, mutta kylän vanhin laittoi ne nopesti takaisin.

- Pystyn kyllä, mutta olo on edelleenkin kovin huono, vastasi Sahran.
Vanha mies katsoi Sahrania ja vilkuili sitten nopeasti ympärilleen.
-Minulla on sinulle jotain.. Jotain hyvin salaista, mies sanoi ja kaivoi laukustaan yhden lasipullon. Sahran katsoi epäillyttävästi miestä. Mies käveli Sahranin luo, katsoi häntä silmiin ja sanoi ”Luota minuun”.
Sahran nousi istumaan ja mies ojensi pullon hänelle.

Pullossa oli puhdasta vettä. Sahranin silmät suurenivat.
Mies katsoi Sahrania.
”Miten... mistä.. miten ihmeessä sait puhdasta vettä”? Sahran kysyi.
”Läheisestä kylästä,” mies vastasi.
Sahran aukaisi pullon ja joi. Joi koko pullollisen vettä ja kiitti vahnaa miestä.
Mies lähti ja Sahran vaipui syvään uneen.
Vasta kahden päivän päästä Sahran heräsi ihmeissään.
Mitä ihmettä minulle on tapahtunut? hän kyseli itseltään.¨
Hänellä oli paljon parempi olo. Hänellä oli terve olo.
Ihan erilainen kuin viimeviikolla tai sitä edellisellä.
Hän oli terve.
Sen vanhan miehen vedessä piti olla jotain erikoista, hän ajatteli.
Seuraavana päivänä Sahran törmäsi vanhaan mieheen ja kysyi mitä tämän vedessä oikeen oli.
Mies vastasi, että vesi oli peräisin vuorilta ja vesi sisälsi parantavia mineraaleja. Sahran kiitti vielä monta kertaa miestä ja meni äkkiä kertomaan äidille vedestä.
Kylässä alkoi kiertämään huhuja, että vuorilla olisi puhdasta vettä joka parantaisi kaikki vaivat. Kylän päämies, joka päätti kaikista asioista mitä kylässä tapahtui, käski rakentaa vesiputken vuorilta alas kylään.
Ja tästä päivästä lähtien kylässä ei enää kärsitty veden puutteesta ja mikä parasta ketään ei enää ikinä ollut kipeä.
Vanhan miehen kunniaksi pystytettiin patsas kylän keskelle, jotta kaikki muistaisivat hänet aina, aina.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Gossip Girl

Gossip Girl on Cecily von Ziegesarin kirjasarjaan perustuva televisiosarja.
Kirjoissa seurataan teini-ikäisen ystäväjoukon elämää New Yorkin varakkaassa Upper East Sidessa.
Päähenkilöinä kirjassa ovat Blair Waldorf ja Serena Van der Woodsen.
Sarjaan kuuluu 13 kirjaa, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 2002.
Kirjojen pohjalta tehty televisiosarja sai ensiesityksensä yhdysvaltalaisella The CW -kanavalla syyskuussa 2007.

Kirjat:
1. Eliittinuoret (Gossip Girl)
2. Tiedät, että rakastat minua (You know, You Love Me)

3. Kaikki kuuluu minulle (All I Want Is Everything)

4. Koska olen sen arvoinen (Because I'm Worth It)
5. Pidän siitä juuri noin (I Like It Like That)
6. Olet se jonka haluan (You're The One That I Want)
7. Kukaan ei tee sitä paremmin (Nobody Does It Better)

8. (Nothing Can Keep Us Together)
9. (Only In Your Dreams)
10. (Would I Lie To You)
11. (Don't You Forget About Me)
12. (It Had To Be You)
13. (I Will Always Love You)

Leighton Meester - Blair Waldorf

Blair on luonteeltaan itserakas,
ja hän on tyytyväinen niin kauan kuin kaikki menee hänen pillinsä mukaan.
Hän on luokkansa priimus eikä voi sietää sitä,
että joku on jossain asiassa parempi kuin hän.
Pohjimmiltaan hän on epävarma,
mikä osallaan aiheuttaa riitoja hänen ja Serenan välille - hän tuntee usein jäävänsä ystävänsä varjoon.
Blairin vanhemmat ovat Eleanor ja Harold Waldorf,
mutta kirjoissa Blairilla on myös veli Tyler sekä siskopuoli,
jonka Blair nimeää lempiyliopistonsa mukaan Yaleksi,
Aaronin koira Mookie sekä myös sarjassa esiintyvät isäpuoli Cyrus ja velipuoli Aaron.
Blairin suurin unelma on päästä opiskelemaan Yaleen kuten isänsä.
Kirjoissa Blair asuu itäisellä 72. kadulla, suuressa kattohuoneistossa,
jossa hänellä on oma huone.
6. kirjassa Blair kuitenkin joutuu luovuttamaan huoneensa vastasyntyneelle pikkusiskolleen Yalelle, tämän Blairin äiti perusteli sillä ettei Blair enää tarvitse huonettaan koska lähtee kuitenkin syksyllä collegeen opiskelemaan.
Kirjoissa Blairilla on ollut kaksi suhdetta.
Ensin Blair oli Naten kanssa, jonka jätti Naten petettyä tätä Serenan kanssa.
Myöhemmin pari palasi yhteen, mutta Nate jätti Blairin,
kun sai tietää Blairin petoksesta Chuckin kanssa.
Blairilla on myös ollut monia lyhytaikaisia suhteita.
Myös sarjassa Blair seurusteli aluksi Naten kanssa,
mutta tämä petti häntä Serenan kanssa ja myöhemmin heidän palatessaan yhteen Blair petti Natea Chuckin kanssa.
Sen jälkeen Blair oli pitkän aikaa yksin, mutta lopulta hänen ja Chuckin välit selvisivät ja he alkoivat seurustella.

Blake Lively - Serena van der Woodsen


on rikas ja suosittu ja hänellä on paljon ihailijoita,
mikä toisinaan aiheuttaa riitoja varsinkin hänen parhaan ystävänsä Blairin kanssa.
Hänelle sanotaan usein, ettei hän käytä kaikkea potentiaaliaan,
mutta hän on kuitenkin ihan hyvä oppilas.
Serenan äiti on seurapiirihenkilö Lily van der Woodsen (myöhemmin sarjassa Lily Bass, Lily Humphrey).
Isäänsä hän ei tunne, ja yrittääkin kolmannella kaudella etsiä tätä,
mutta tämä ei halua tavata häntä.
Hän saa kuitenkin myöhemmin kirjeen isältään.
Hänellä on myös nuorempi veli Eric van der Woodsen,
joka paljastuu ensimmäisellä kaudella homoseksuaaliksi.
Eric on myös syy Serenan paluuseen,
sillä tämä tuli kotiin kun Eric yritti itsemurhaa.
Sarjan alussa Serena palaa kotiin sisäoppilaitoksesta,
jonne hän lähti vuotta aiemmin kertomatta kenellekään miksi tai hyvästelemättä.
Tästä syystä Blair on hänelle vihainen ja riita vain kasvaa,
kun Blairin poikaystävä Nate kertoo hänelle pettäneensä häntä Serenan kanssa aiemmin.
Blair luulee Serenan lähteneen tämän vuoksi,
mutta myöhemmin selviää,
että syynä olikin sekoilut Serenan entisen ystävän Georginan ja Pete-nimisen pojan kanssa, joka kuoli huumeiden yliannostukseen Serenan läsnäollessa.
Serena syytti itseään tapahtuneesta,
mutta se ei todella ollut hänen vikansa.
Georgina kuvasi tapahtumat salaa videolle ja kiristi sillä Serenaa myöhemmin.
Sarjan alussa Serena tutustuu Dan Humphreyyn, poikaan,
joka on ollut häneen vuosia ihastunut.
He ovat epätodennäköinen yhtälö,
sillä Serena on rikas ja suosittu seurapiirihahmo Manhattanilta ja Dan tavallinen keskiluokan - Brooklynista.
He kuitenkin alkavat seurustella, ja siitä alkaa heidän pitkäaikainen on-off -suhteensa,
jonka he kuitenkin päättävät lopullisesti pian sen jälkeen kun kuulevat,
että heillä on yhteinen velipuoli.
Serena seurusteli myös hetken aikaa Aaron Rosen kanssa,
mutta jätti tämän pian palaten taas Danin luokse.
Myös Nate oli pitkään rakastunut Serenaan ja yritti kertoakin tälle,
mutta tämä torjui hänet, huolimatta siitä että oli pettänyt Blairia hänen kanssaan.

Penn Badgley - Dan Humphrey

Dan on rockmuusikon, Rufus Humphreyn joka kääntyi taidegallerian omistajaksi ja kotoa muuttaneen Allison Humphreyn poika.
Danilla on pikkusisko nimeltä Jenny Humphrey.
Ensimmäisen kerran Dan tapaa Serena van der Woodsin juhlissa,
joissa Serena näytti olevan ainoa henkilö joka vaivautui tervehtimään Dania.
Dan on aloitteleva kirjailija, joka omistaa ensimmäisen runonsa Serenalle.
Myöhemmin Dan saa töitä kuuluisan kirjailijan apulaisena.
Aluksi Dan haaveili osallistumalla college Dratmouthiin,
mutta päätti jatkaa Yaleen uskoen sen olevan parempi paikka menestyä kirjailijana.
Dan on osallisena skandaaliin jossa hänellä oli suhde opettajaansa Rachel Carrin kanssa,
mutta suhteen esilletulon jälkeen he panevat poikki.
Tämän seurauksena Dania ei hyväksytä Yaleen,
joten Dan hakee NYUhun ja tulee tunnetuksi tässä koulussa,
toisin kuin Blair joka yrittää tehdä kaikkensa, jotta voisi "johtaa" tätä koulua.
Danin isä, Rufus Humphrey menee naimisiin Lily Bassin kanssa,
joka on Serena van der Woodsin äiti.
Dan alkaa tapailla Hollywood tähteä, Olivia Burkea.
Kun Olivia palaa takaisin kuvauksistaan hän huomaa,
että Dan on rakastunut Vanessaan ja panee välit poikki Danin kanssa.

Chace Crawford - Nate Archibald

Natella on romanttista historiaa sekä Serenan että Blairin kanssa.
Hänen läheisin ystävä on Chuck Bass,
mutta ystävyys joutuu kuitenkin koeutkselle Naten kuultuaan,
että Blair on pettänyt Chuckin kanssa.
Jonkin ajan päästä Chuck ja Nate kuitenkin sopivat.
Naten isän on paettava FBItä jolloin Natesta tulee perheen pää.
Myöhemmin Nate päättää luovuttaa isänsä FBI:lle,
jolloin hänen isänsä joutuu vankilaan.
Naten isän piileskelyn aikana Naten ja hänen äitinsä tilit olivat jäädytetty, ja silloin Nate päätti etsiä rahaa muulla tavoin.
Nate löysikin itselleen naisystävän jolta sitten sai rahaa vähitellen.
Mutta kun Nate paljasti isänsä FBI:lle heidän tilinsä avataan ja Naten suhde loppuu tähän naiseen.
3. tuotantokaudessa Nate alkaa seurustelemaan Serena van der Woodsin kanssa.

Taylor Momsen - Jeny Humphrey


Jenny on Danin pikkusisko ja Rufus Humphreyn tytär.
Hän on vaikutuksille altis ja näin ollen saattaa olla helposti jonkun pelinappula.
Jennyllä ja Danilla on todella tiivis suhde,
jolloin Dan auttaa Jennyä monesti pulassa.
Jennyn unelma on tulla muotisuunnittelijaksi, joka saattaa toteutua saatuan kirjeen Eleanor Waldorfin studiolta.
Kirjeessä pyydetään Jennyä töihin.
Kun Jenny alkaa tuntea, että Eleanor käyttää hyväksi hänen lahjakkuuttaan hän lähtee malliystävänsä Agnesin mukaan, jotta he voisivat perustaa uuden muotilinjan.
Kun Blair lähtee NYUhun Jennystä tulee uusi "kuningatar Bee",
eli hän alkaa hallita ylä-astetta ja lukiota.
Jennyn asema kuningattarena kuitenkin horjuu,
kun Jennyn velipuoli Eric van der Woodsen suuttuu hänelle ja Jenny alkaa miettiä miksi on muuttunut.
Myöhemmin Jenny rakastuu huumekauppiaaseen ja melkein menettää neitsyytensä hänelle, mutta hänen ystävänsä (Dan, Serena) ehtivät pysäyttää hänet ajoissa.
3. tuotantokaudessa Jenny menettää kuitenkin neitsyytensä Chuckille,
jonka jälkeen hänet lähetettiin asumaan äitinsä kanssa.

Ed Westwick - Chuck Bass


Chuck on kyyninen, elämäänsä kyllästynyt, komea ja sulava nuori mies.
Hänet tunnetaan parhaiten naistenmiehenä.
Chuck on Bart Bassin ainoa poika ja hänen äitinsä on nähtävästi kuollut synnytyksessä.
Chuck on aina tunnettu pahana poikana, mutta hän kuitenkin antaa parhaalle ystävälleen,
Natelle 10 000 dollaria, kun hänellä oli pulaa isänsä kanssa.
Chuck rakastuu Blair Waldorfiin ja he alkavatkin seurustelemaan 1. tuotantokauden lopussa.
Kun Chuckin ja Blairin piti lähteä helikopterilla Eurooppaan, Chuck epäröi ja jää kotiinsa.
Blair lähtee yksin Euroopan matkalle ja rakastuu siellä tapaamansa lordiin.
2. tuotantokauden lopussa Chuck pyytää anteeksi ja kertoo Blairille rakastavansa tätä ja he alkavat seurustelemaan, taas.
Chuck löytää biologisen äitinsä, mutta epäilee häntä aluksi.
DNA -testien mukaan hän on Chuckin biologinen äiti,
jolloin Chuck päästää hänet lähelleen.
Pian sen jälkeen Chuckin äiti pettää Chuckia,
juonittelemalla Chuckin pahamaineisen Jack -setänsä kanssa.
Jack ottaa Chuckilta hotellin itselleen.
Chuck sai valita, joko antaa hänen hotellinsa äidilleen, sedälleen tai Blairille.
Chuck antoi hotellinsa äidilleen ja silloin selvisi, että hän juonitteli Jackin kanssa.
Chuck päättää käyttää Blairea hyväksi saadaakseen hotellinsa takasin,
ja kun loppujen lopuksi Blair saa tietää siitä hän jättää Chuckin.
Pian eron jälkeen Chuck makaa Jenny Humphreyn kanssa.
Chuck on todella surullinen siitä, että Blair jätti hänet.
Hän vaeltelee tuntemattomaan paikkaan,
jossa kaksi kaveria ottaa hänen tavaransa (mukaan lukien sormuksen jonka hän aikoi antaa Blairille) ja ampuvat hänet.
Chuck selvityy naisen, Evan, avulla joka pitää hänestä huolta.
Palattuaan Chuck aloittaa seksisuhteen Blairin kanssa.

Jessica Szhor - Vanessa Abrams


Vanessa on Dan Humphreyn lapsuuden ystävä.
Ennen Danin ja Serenan suhdetta hän ja Dan olivat erottamattomat,
mutta Vanessa muutti kuitenkin Vermontiin.
Vuotta myöhemmin Vanessa palasi, ja muutti siskonsa luokse, kun Dan yritti saada suhteensa toimimaan Serenan kanssa.
Vanessa näki kuitenkin, että Dan oli todella rakastunut Serenaan ja perääntyi.
Hän ei käy lukiota, sillä hän käy koti-koulua.
Vanessa osallistuu NYUhun.
3.  tuotantokaudessa Vanessa alkaa seurustelemaan Danin kanssa.


Kattu:
Gossip Girl on aivan ihana sarja.
Rakastan kaikkea mitä siinä tapahtuu.
Suosittelen kaikille kyseistä sarjaa!
Lempihahmoni on Chuck Bass ja Blair Waldorf.
Mielestäni he ovat todella söpö pari.

Edward Westwick

Ed Westwick on englantilainen näyttelijä, ojka on tullut tutuksi sarjasta Gossip Girl.
Gossip Girlissä Ed nähdään kieron porvarinuoren Chuck Bassin roolissa.
Ed on seurustellut Jessica Szhorin kanssa,
joka näyttelee Gossip Girlissä Vanessaa.
Pari kuitenkin erosi Toukokuussa 2010.

Ed syntyi 27. kesäkuuta 1987.
Westwick opiskeli National Youth Theatressa Lontoossa.

Westwick johtaa brittiläistä indierock-bändia nimeltä The Filthy Youth, jossa hänen lisäkseen ovat Benjamin Lewis Allingham, Jimmy Wright, Mitch Cox ja John Vooght.
Koska Westwick ei ole ollut viime aikoina filmauskiireidensä takia paljoa mukana bändinsä touhuissa, jonka pohja on vielä Isossa-Britanniassa,
hän on ajatellut koota toisen bändin New Yorkiin.


Westwick tulee olemaan K-Swissin uusi kasvo, ja näin ollen hänestä tulee toinen Gossip Girlissä esiintynyt näyttelijä joka mainostaa urheilujalkineita.

Kattu:
Mielestäni Ed on todella hyvä näyttelemään ja on aivan älyttömän söpö.
Ihmettelen, miten hän saa britti -aksentin muutettua amerikkalaisenglantilaiseksi.
Itse katson Gossip Girliä ja pidän todellakin hänen roolisuorituksestaan.


Milla:
Luulen, että Ed on hyvä näyttelemään, mutta en ole nähnyt hänen roolisuorituksiaan.
Yhden videon kyllä katsoin netistä ja minuakin ihmetyttää miten hän saa muutettua aksenttinsa.

Mainos


Pepsi-Cola (lyhyemmältä nimeltään Pepsi) on kofeiinia sisältävä kolajuoma ja elintarvikekonserni PepsiConin tavaramerkki.
Pepsi on markkinajohtaja Coca-Colan merkittävin kilpailija kolajuomissa.

" Hey! I though..."
" Pepsi Max, zero calories... "
" ...and maximum taste. "
" Honey, honey! "
" I'm sorry, sorry! "

Mainoksessa mies syö kaikkia herkkuja ja kalorisia ruokia, miehen vaimo ottaa aina mieheltä kaikki kaloriset ruoat pois.
Kun mies juo Pepsi Maxia, hän ihmettelee miksei hänen vaimonsa ota sitä häneltä pois vaan alkaa juomaan itsekin Pepsi Maxia.
Toiselle penkille tulee todella hyvännäköinen nainen eli siis "herkku", jota mies sattuu katsomaan.
Miehen vaimo heittää Pepsi Max -tölkin "herkkua" päin, ja silloin he pakenevat.

Se väittää, että Pepsi Maxissa on nolla kaloria ja maksimi/ täydellinen maku.

Tilastoja


Kevät vai Syksy?
Kevät: IIIII IIIII IIIII
Syksy: IIIII

Lakritsa vai Salmiakki?
Lakritsa: IIIII IIIII
Salmiakki: IIIII IIIII

Justin Bieber vai Michael Jackson?
JB: IIIII III
MJ: IIIII IIIII I

Koira vai Kissa?
Koira: IIIII IIIII IIIII II
Kissa: III

Lordi vai Paradise Oskar?
Lordi: IIIII III
Paradise Oskar: IIIII IIIII II

Perjantai vai Lauantai?
Perjantai: IIIII IIIII I
Lauantai: IIIII IIII

 Punaisella merkityt ovat meidän ääniä.

torstai 5. toukokuuta 2011

Christopher Maurice Brown

Chris Brown on yhdysvaltalainen R&B/ pop -laulaja, tanssija ja näyttelijä.
Chris Brown on myynyt maailmanlaajuisesti yli 6 miljoonaa kappaletta

Chris syntyi 5. maaliskuuta 1989 Tappahannockiin, Virginiaan.

Chris Brownin tanssityyliä on vertailtu suuren pop -legendan Michael Jacksonin tanssityyliin.

Chris Brown pidätettiin ex-tyttöystävänsä Rihannan pahoinpitelystä sunnuntaina 8. helmikuuta 2009.
Rihannalle jäi ruhjeita käsivarsiin ja kasvoihin. Brown uhkasi myös tappaa Rihannan.
Riita alkoi siitä, kun Rihanna löysi Chrisin puhelimesta viestin tämän ex-tyttöystävältään.
Chris välttyi vankilalta, mutta sai viiden vuoden ehdollisen vankilatuomion
ja joutui suorittamaan kuuden kuukauden yhdyskuntapalvelun graffiteja, tienvarsia ja ajoneuvoja putsaten.
Chris joutui myös käymään vuoden mittaisen parisuhdeväkivaltakurssin ja maksamaan sakkoja teoistaan.


Kattu & Milla:

Mielestämme Chris Brown on todella hyvä laulamaan,
ja meille tuli yllätyksenä hänen pidätyksensa pahoinpitelystä.
On harmi, että niin hyvä laulaja pahoinpiteli toisen hyvä laulajan,
varsinkin kun pidämme molemmista.

Kinsean Anderson

Kinsean Anderson, taiteilijanimeltään Sean Kingston, on yhdysvaltalainen pop- ja rapmuusikko.
Sean Kingston tuli julkisuuteen kappaleellaan Beautiful Girls.

Sean Kingston syntyi 3. helmikuuta 1980 Miamissa, Floridassa,
mutta muutti kuusi vuotiaana Kingstoniin, Jamaicaan.
11 vuotiaana Sean vietti 21 päivää vankilassa murrosta.
Sean asui hetken myös autossa kun hänen äitinsä oli vangittu identeettivarkaudesta.

Milla & Kattu:
Mielestämme Sean on todella hyvä laulamaan.
Emme tienneet, että Sean vietti 21 päivää vankilassa,
joten se oli "järkytys" meille.
Mielestämme Seanin musiikki on todella viihdyttävää ja energistä.

Jaden Christopher Syre Smith

Jaden Smith on yhdysvaltalainen näyttelijä ja tuleva laulaja.

Jaden syntyi 8. heinäkuuta 1998 Malibuun, Kaliforniaan.
Jaden on Afroamerikkalainen.
Hän kuuluu maineikkaaseen perheeseen:
äiti on näyttelijä-laulaja Jada Pinkett Smith ja isä näyttelijä-räppäri Will Smith. Jaden on Trey Smithin velipuoli ja Willow Smithin veli.

Jaden Smith on pääosassa uudistetussa versiossa tunnetusta Karate Kidistä.
Smith tunnetaan roolista elokuvassa Onnenpotkuja,
josta hän voitti Teen Choice -palkinnon.
Hän oli ehdokkaiden esittelijänä vuoden 2007 Oscar -gaalassa.
Smithin ja Justin Bieberin yhteistyöstä on tuloksena kappale "Never Say Never".

Milla:
Mielestäni Jaden on aivan supermahtava ikäisekseen.
Hänen äänensä ja tyylinsä ovat uskomattomia.
Hän onnistui todella hyvin Karate Kid elokuvassa.
Hän on myös todella söpö.
Hän on täydellinen.


Kattu:
Mielestäni Jaden on aivan ylisöpö.
Rakastan hänessä kaikkea: hiuksia, tyyliä, jne.
Mielestäni Jaden on todella todella todella hyvin onnistunut roolissaan Karate Kidissä.
Hänellä on myös aivan ihana ääni.
Hän on liian ihana ollakseen totta.
Jaden on myös tosi kiltti, mukava ja ystävällinen.
Eli yksinkertaisesti hän on täydellinen!


Elizabeth Rosemond Taylor

Elizabeth Taylor oli englantilaissyntyinen yhdysvaltalainen kahdesti Oscar -palkittu elokuvanäyttelijä.

Taylor nousi tähdeksi jo lapsena Lassie-elokuvien päätähtenä.
Vuosien varrella hänestä kehittyi Hollywoodin hallitseva kauneuskuningatar ja yksi alansa arvostetuimmista näyttelijöistä.


Taylor tunnetaan myös myrskyisästä yksityiselämästään. Hänellä on ollut seitsemän aviomiestä,
joista näyttelijä 
Richard Burtonin kanssa hän oli naimisissa kahdesti.

Elizabeth Taylor syntyi 27. helmikuuta 1932 Hampsteadissa, varakkaassa Lontoon kaupunginosassa.
Hänen vanhempansa Francis Taylor (1897–1968) ja Sara Warmbrodt (1895–1994) olivat Yhdysvaltain kansalaisia, jotka asuivat pysyvästi Iso-Britanniassa.
Elizabeth Taylor oli pariskunnan toinen lapsi ja hänellä oli vanhempi vuonna 1929 syntynyt veli.


Taylorin vanhemmat olivat kotoisin Arkansas Citystä Kansasista.
Hänen isänsä oli taidekauppias ja äitinsä entinen näyttelijätär, taiteilijanimeltään Sara Sothern. Taylorin äiti vetäytyi teatterinäyttämöltä sen jälkeen kun pariskunta meni naimisiin vuonna 1926 New Yorkissa.
Taylorin perhe muutti takaisin Yhdysvaltoihin sen jälkeen kun Euroopassa puhkesi toinen maailmansota.
Perhe asettui Taylorin äidin perheen asuinpaikkaan Los Angelesiin.
Yhteydet viihdemaailmaan syntyivät perheen taidegallerian kautta.
Ensimmäisen sopimuksen 8-vuotias Taylor allekirjoitti 18. syyskuuta 1941 Universal Picturesin kanssa, joka takasi 100 dollarin viikkopalkan.

Ensimmäisen suuren roolin Taylor teki elokuvassa Lassie palaa kotiin vuonna 1943.
Elokuvassa Conspirator 16-vuotias Taylor esitti 21-vuotiasta neitosta,
joka menee tietämättään kommunistivakoilijan kanssa naimisiin.
Elokuva ei menestynyt kaupallisesti, mutta Taylor huomattiin.
Ensimmäinen aikuisten menestyselokuva oli romanttinen komedia Morsiamen isä,
jossa Taylor näytteli yhdessä Spencer Tracyn ja Joan Bennetin kanssa.
Paikka auringossa 1951 saavutti myös arvostelijoiden suosion, ja sille ropisi Oscareita.

Taylor ilmoitti vuonna 2004, 72-vuotiaana kärsivänsä sydänviasta.
Lisäksi hänellä on ollut aivokasvain.

Elizabeth Taylor hakeutui Cedars Sinai -sairaalaan Los Angelesissa kaksi kuukautta aikaisemmin sydänongelmien vuoksi.
Elizabeth Taylor kuoli sydänkohtaukseen sairaalassa lapsensa Michael Wilding, Christopher Wilding, Liza Todd, Maria Burton ja tiedottaja Sally Morrison vierellään.




Milla & Kattu:
Mielestämme Elizabeth Taylor oli todella hyvä näyttelijä.
Hän oli myös todella kaunis ja hyväsydäminen.
Harmi, että hän kuoli.

Selena Marie Gomez

Selena Gomez on yhdysvaltalainen näyttelijä ja laulaja,
joka tunnetaan mm. roolistaan Disney Channelin televisiosarjassa Waverly Placen velhot.

Selena syntyi 22. heinäkuuta 1992 Grand Prairiessa, Texasissa.
Hänen isänsä Ricardo Gomez on kotoisin Meksikosta ja teatterinäyttelijänä toimiva äitinsä Mandy Teefey on puoliksi italialainen.

Syyskuussa 2009 Gomez nimettiin Unicefin hyväntahdon lähettilääksi.
17-vuotiaana hän oli Yhdysvaltojen nuorin Unicef-lähettilääksi valittu henkilö.
Lokakuussa 2009 uutisoitiin, että Selena Gomez suunnittelee oman ”Dream Out Loud” -nimisen vaatemallistonsa.

Gomez aloitti näyttelemisen seitsemänvuotiaana Demi Lovaton kanssa esittäen Barney & Friends -televisiosarjassa Giannaa kahden tuotantokauden ajan.
2000-luvun alkuvuosina Gomez esiintyi sivurooleissa elokuvissa Spy Kids 3 - Peli on pelattu ja Walker, Texas Ranger: Trial by Fire.
Hänen ensimmäinen pääosaroolinsa oli lyhytelokuvassa
Brain Zapped.
Kesällä 2004 Disney Channel poimi Gomezin koe-esiintymisistä.
Hän vieraili televisiosarjoissa Zackin ja Codyn viiden tähden elämää ja Hannah Montana, joista jälkimmäisestä hän sai pysyvän sivuroolin toisella ja kolmannella tuotantokaudella.
Vuonna 2007 Gomez valittiin esittämään yhtä päärooleista, Alex Russoa,
uudessa teinivelhoista kertovassa Waverly Placen velhot -sarjassa.
Hän on saanut roolistaan neljä palkintoehdokkuutta muun muassa erinomaisesta esiintymisestä nuorten sarjassa.
Gomez on näytellyt myös Tuhkimoa elokuvassa Tuhkimotarina 2 (2008) sekä toista pääosaa Demi Lovaton rinnalla Operaatio Prinsessa (2009).

Gomez aloitti uransa musiikin parissa vuonna 2006,
kun hän levytti tunnuskappaleen elokuvaan Brain Zapped.
Vuotta myöhemmin hän levytti tunnuskappaleen ”Everything Is Not What It Seems” Waverly Placen velhoihin.
Gomez osallistui myös 101 dalmatialaista -platina-DVD:n tekemiseen laulamalla coverkappaleen ”Cruella de Vil”.
Vuonna 2008 Gomez esiintyi Jonas Brothers -yhtyeen musiikkivideossa ”Burnin’ Up”.
Samaan aikaan hän äänitti kolme kappaletta ”Tell Me Something I Don't Know”, ”Bang a Drum” ja ”New Classic” elokuvaan Tuhkimotarina 2.
Hän äänitti myös kappaleen ”Fly to Your Heart” animaatioelokuvaan Helinä-keiju.
Vuonna 2008 Gomez allekirjoitti levytyssopimuksen Hollywood Recordsin kanssa.

Selena Gomez on seurustellut Jonas Brothers-bändistä tutun Nick Jonasin kanssa.
Hän on huhujen mukaan seurustellut myös Waverly placen velhot -sarjan David Henrien kanssa. Gomezin on huhuttu tapailevan Taylor Lautneria,
mutta molemmat ovat sanoneet olevansa vain ystäviä.
Vuoden 2010 loppupuolella alkoi mediassa kiertää huhu,
jonka mukaan Gomez seurustelisi Justin Bieberin kanssa.
Aluksi kumpikaan ei myöntänyt asiaa, mutta tällä hetkellä (toukokuu 2011) he myöntävät olevansa yhdessä.
Suhde vahvistui vuoden 2011 Vanity Fair Oscar-juhlissa.
Gomez oli pitänyt 12-vuotiaasta asti oikean kätensä nimettömässä sormusta,
jossa lukee "True Love Waits" (suom. tosirakkaus odottaa), mutta loppuvuonna 2010 hänellä ei sitä enää ollut.
Bieber ja Gomez on nähty käsi kädessä sekä halailemassa ja suutelemassa Karibianmerellä, minkä johdosta Gomez on jopa saanut Twitteriin tappouhkauksia kumppaninsa faneilta.
2011 Vanity Fair Oscar-juhlassa Bieber ja Gomez vahvistivat suhteensa,
ja kuvia kyseisestä tapahtumasta levisi myöhemmin nettiin,
jossa pari hymyilee toisilleen ja Justin pitää Selenaa selän takaa kiinni.
Parin on huhuiltu myös eronneen Justinin Euroopankiertueen aikana,
mutta juoru todettiin epäaidoksi.
Juttu keksittiin helposti ja kohu nousi kun molemmat osapuolet olivat pitkään erossa toisistaan.

Milla & Kattu:
Mielestämme Selena on todella kaunis ja hyvä näyttelemään sekä laulamaan.
On ihanaa kun hän seurustelee Justin Bieberin kanssa.
Mielestämme Selena ja Justin ovat söpö pari.
Selenan vaatemerkin vaatteetkin ovat todella nättejä,
ja sellaisia joita voisimme helposti ostaa.



Haastattelu

Haastateltavana: Kattu 
Haastattelija: Milla

Kuka on idolisi?
Michael Jackson

Kuka hän on?
Hän oli artisti, ja hän teki hyväntekeväisyyttä.

Miksi juuri hän?
Koska hän on inspiroinut minua kaikessa,
ja otan useimmiten mallia häneltä.
Hän loi aivan uskomattoman ihanan uuden tyylin,
sekä pisti liikkeelle kuuluisan "moonwalking".
Rakastan häntä, sekä kaikkea minkä hän on jälkeensä jättänyt.
Hän oli todella hyväsydäminen henkilö.

Mikä on sinun lempikappaleesi?
Pidän kaikista Michaelin kappaleista.
Lempikappaleeni vaihtuu kuitenkin aika usein,
tällä hetkellä se taitaa olla "Stranger In Moscow".


Mitä hän merkitsee sinulle?
Hän oli elämäni ja on edelleenkin.


Haastateltava: Milla
Haastattelija: Kattu

Kuka on idolisi?
Idolini on Justin Bieber.

Kuka hän on?
Hän on artisti. 

Miksi juuri hän?
Hän on aivan mahtava. 
Hänellä on ihana ääni ja hänen tyylinsä on aivan uskomaton.
Biisit ovat mahtavia ja hänen esiintymisensä keikoilla. :)

Mikä on lempikappaleesi?
Lempikappaleitani ovat "Down to Earth" ja "That should be me"

Mitä hän merkitsee sinulle?
Tuohon kysymykseen on todella vaikeaa vastata. 
Hän merkitsee minulle paljon.