perjantai 22. huhtikuuta 2011

Ellen Lee DeGeneres

Ellen DeGeneres on yhdysvaltalainen näyttelijä, stand up -koomikko ja talk show -juontaja.

Ellen syntyi 26. tammikuuta 1958 Metarieen, Lousianaan.

DeGeneres aloitti uransa stand up -koomikkona 1980-luvun alussa. Aluksi DeGeneres esiintyi vain pienillä klubeilla, mutta kasvatti suosiotaan pikku hiljaa päästen vihdoin esiintymään televisioon The Tonight Show with Johnny Carson -ohjelmaan vuonna 1986.

Vuonna 1994 alkoi sitcom Ellen (ensimmäisen kauden ajan These Friends of Mine),
jossa Ellen esitti sarjan keskushahmoa Ellen Morgania.
Sarja sai suurta huomiota vuonna 1997,
kun Ellenin hahmo paljasti olevansa homoseksuaali.
Ellen itse oli "tullut ulos kaapista"
The Oprah Winfrey Show'ssa vain muutamaa kuukautta aikaisemmin.
Sarja lopetettiin vuonna 1998 sen suosion laskiessa.


Vuonna 2001 DeGeneres aloitti uuden sitcomin The Ellen Show'n,
mutta sarja ei saanut suurta suosiota ja se lopetettiin jo ensimmäisen kauden jälkeen.


Vuonna 2003 Ellenin ura lähti uuteen nousuun hänen annettuaan äänensä lyhytmuistiselle Dori-kalalle Disneyn ja Pixarin piirretyssä Nemoa etsimässä.
Syksyllä 2003 Ellen alkoi juontaa omaa talk show -ohjelmaansa
The Ellen DeGeneres Show'ta, joka on sittemmin voittanut useita Emmy -palkintoja.
Ellen on juontanut Oscar -gaalan vuonna 2007, Emma -gaalan vuosina 2001 ja 2005 sekä Grammy -gaalan vuosina 1996 ja 1997.


Vuonna 2009 Ellen pääsi O-lehden kanteen Oprahin kanssa.

Ellen on seurustellut muun muassa näyttelijä Anne Hechen kanssa.
Pari erosi vuonna 2000.
Nykyään Ellen DeGeneresin elämänkumppani on näyttelijä Portia de Rossi;
he menivät naimisiin elokuussa 2008 Los Angelesissa.


Kattu & Milla:
Mielestämme Ellen on todella hauska henkilö, ja häntä on kiva kuunella.
Ellen on paras koomikko jonka me tiedämme.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti